perjantai 25. lokakuuta 2013

Valokirjain.

Oon jo parin vuoden ajan ihastellut valokirjaimia ja miettinyt sellaisen hankkimista kotiin. A-kirjain näyttää aika kivalta omaan silmään, kuten myöskin H, ihan niinku avomiehen etunimen eka kirjain. Tänään huomasin, että valokirjaimia myydään nykyään Anttilassakin! Jännää! Sijoittaisin kirjaimen joko ihan seinälle tai sitte vaikkapa keittiökaappien päälle. Tai no, ihan mihin vaan. Ei ehkä kyllä ihan tällä hetkellä mahdu meille (ainakaan jos ei tee tilaa), mutta jos teille mahtuu niin käykääpä tsekkaamassa!

Nyt ois siis saatavilla hauska sisustusidea aika järkihintaan. 


maanantai 21. lokakuuta 2013

Uutta olohuoneessa!

Aiemmin mutristelin, kun kerroin etten saanut hulluilta päiviltä haluamaani villamatto oikeassa koossa. Noh, fiksuna menin sitten verkkokauppaan ja siellä oli kuin ihmeen kaupalla vielä mattoja jäljellä.
Angel-villamatto harmaa/valkoisena sopii meidän kotiin kuin nakutettu ja tuo vaihtelua pitkään palvelleeseen VM-carpetin nukkamattoon. Meillä on ainakin kivaa, kun ihastellaan mattoa joka päivä onnesta soikeana. Pienet asiat tekee ihmisen onnelliseksi!

Ps. Kohta päästään jo hullujen päivien ohi, enää yksi ostos saapumatta kotiin :)

lauantai 19. lokakuuta 2013

Ihanat pesuaineet.

Mä oon nyt ihan satavarma, et mun on pakko pukea ulkovaatteet päälle, mennä bussiin ja suunnata keskustaan yhden pesuaineen vuoksi. Mää nimittäin tahon Mummi ja minä-pesuaineita kotiin!
Just sopivasti astianpesuaine loppukin, siinä siis hyvä syy mennä ostoksille. 

Voiko joku vastustaa näin ihanan näköisiä ja tuoksuisia pesuaineita? En ainakaan minä!

 Mummi ja minä-pesuaineet ja infot löytyy alla olevasta linkistä! Kuvat on myöskin lainattu sieltä. 
Mää lähen nyt ostoksille, se on heippa vaan teillekkin! Eikä oo muuten mitään maksettua mainostusta vaan yhden pesuainehullun höperöitä.

torstai 17. lokakuuta 2013

Korutonta valoa.

Meidän eteisessä komeilee tällä hetkellä uusi valaisin. Tai no, eihän se mikään uusi oo ku vanhasta tuunattu. :)
Tai tuunattu ja tuunattu. Revin siitä vaan päällykset pois, ostin kangasjohdon ja ison lampun sisälle ja mies asensin sen kattoon. Pikajuttu siis! Avomies ei oikeen innostunut tuosta, mää taas tykkään! 
Saa nähdä jääkö se meille pidemmäksi aikaa.

Kauhee ku on jo pimeää! Eteisessä tarvii melkeen koko ajan valoa, yäk!



tiistai 15. lokakuuta 2013

Iittalan syksy.

Moneissa blogeissa onkin jo vilahdellut Iittalan ihania sisustusuutuuksia. Tälläkin kertaa uutuudet kolahtivat myös minuun aika lailla. Mä nyt vaan satun tykkäämään vähäeleisistä ja modernimmasta muotoilusta. Toki aivan ääripäänä rakastan vanhoja huonekaluja ja astioitakin.. :)

Jos siis nyt tekisin listan, mitä haluaisin ehdottomasti kotiini, löytyisi listalta ehdottomasti jotakin näistä tuotteista. Lantern, Leimu taikka Vakka. Aivan mahtavia jokainen!

Kaikki kuvat Pinterest/Iittala.

lauantai 12. lokakuuta 2013

Syksyn synkkyyteen.

Väriterapiaa syksyn synkkien sateiden keskelle. Toivotaan tosin, ettei niitä sateita koko ajan tulis vaan olis mieluummin kauniita ruskan värejä. Mun syksy vois silti näyttää mieluummin tältä, hyvin värikkäältä siis.
Harmi ettei meillä vaan taida olla ihan näin valoisaa tähän aikaan vuodesta.

Kaikki kuvat Pinterest.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Hulluutta ilmassa!

Kuka arvaa missä oon käyny shoppailemassa? Ei taitane olla vaikea arvata näinä päivinä, mistä ihmiset tulevat keltaisten ostoskassien kanssa. Niin myös minä. En yleensä oo innostunut hulluista päivistä, mutta tänä vuonna siellä on ollu ihan mielenkiintoisia juttuja. Jotain tuli myös ostettua!

Methodin pesuaineet on ihan mun lemppareita. Siivoaminenkin on paljon mukavaa, kun on hyvät pesuaineet. Mulla on oma iso laatikko pesuaineille sen takia, että joka aineelle on oma aineensa. Oon semmonen pesuainehamstraaja. Lisäksi ostin Iittalan Nappula-kynttilänjalat, ne nyt vaan oli niin söpöt. 
Muffinssit oli ihan pakkohankinta, perjantaipullaa. :)

Yks ostoksista saapuu vasta viikkojen päästä kotiin, sitä odotellessa voinkin kuunnella uutta Juha Tapion Lapislatsulia-levyä. Ihana Juha Tapio! 

Kaikkia tuotteita ei enää ollut saatavilla mitä olisin halunnut, mm. Angel-villamatto oli jo loppunut sekä String-hylly. Höh.




keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Köökin puolella!

Designmarketista nappasimme Polka Jamin osastolta ihanat keittiöpyyhkeet matkaan, kaksi kotiin ja yksi lahjaksi ystävillemme. Pyyhkeet olivat niin ihania, että päätettiin kehystää molemmat ja laittaa keittiöön esille. Harmi vaan, että toisesta kehyksestä pamahti lasi rikki heti alkuunsa, mutta toinen saatiin nätisti paikoilleen pienen operaation jälkeen. 

Keittiö sai uutta särmää myös pienestä metallikorista, jossa majailee nykyään astianpesuaine ja tiskausvälineet. Kori ostettiin Perobasta, siellä on muuten kaikkea aivan valtavan ihanaa. Oisin voinu ostaa koko kaupan tyhjäksi!




maanantai 7. lokakuuta 2013

Juhlahumua!

Elossa ollaan! Valmisteltiin viikonloppu ihanien ystävien kihljaisia ja muuten pari viikkoa onkin mennyt sängyn pohjalla tai flunssassa. Nyt ei selkä eikä flunssa vaivaa ja juhlatkin on juhlittu, aikaa blogille siis löytyy! :)
Muutamia tunnelmakuvia ihanista juhlista voinkin vilauttaa täällä puolella. Tehtiin ensimmäisen kerran elämissämme cakepopseja ja täytyy sanoa, et oli aika työlästä hommaa tuo suklaalla kuorruttaminen. 
Mut olihan ne tosi kauniita ja maistu aivan huipulle!
Ohje napattiin kinuskikissan sivuilta, tietenkin ;)

Onnea vielä kerran M & T!